Viikonloppuna oli taskulamppuleiri. Leiriin valmistautuminen oli ehkä surkein ikinä. Olin ennen leiriä mukana yhteensä yhdessä palaverissä ja yhdessä spesiaalipalaverissä joka koski lauantai-illan taskulamppu rataa (jossa juotiin pääasiassa kahvia ja todettiin että ei tiedetä mistään mitään (no okei, isällä oli muutama hyvä ajatus ja ne otettiin käyttöön kun ei tullut vastalauseita tai muitakaan esityksiä)). Vielä leirille lähdettäessä kaikki asiat ei ollu selvillä ja muutenki olin pihalla kaikesta. Luottavaisin mielin kuitenkin lähdin (lähdettiin) leirille. Leiri osoitti, että Jeesus edelleen on luottamuksemme arvoinen. Kesän lastenleiristä jäi mieleen, ettei monikaan halunnut jäädä vapaaehtoisesti rukoilemaan yhteysillan jälkeen. Tällä leirillä rukoilemaan tuli ehkä 1/3 kaikista leiriläisistä! Ja musta oli kiva kattoo sitä :) Suurin osa rukoilemaan tulleista itki ja toivon ainakin et Jeesus ois saanu henkilökohtasesti kohdata niistä kaikki.
Se on jotain henkilökohtaista, kun Jeesus kohtaa. Ei sinänsä mitenkään yllättävää mutta kuitenkin niin yllättävää. Musta on tän harmaan arjen pyörityksen keskellä välillä tuntunu siltä ku oisin se "Kristityn Vaelluksen" rääsyinen, säkkiä kantava Kristitty. Istun jossain savimajassa ja koetan saaha asioita hoidettua siellä ja mieli on kovin raskas ja kannan koko ajan sitä säkkiä selässä. Sitte päivän viimesillä hetkillä juttelen Taivaan Isälle ja huokailen, "oi, Herra, tule..." ja sitte sydämen ovella kuuluu koputus. "Tässä on Kuningasten Kuningas, Herrojen Herra. Sopiiko tulla sisälle? Voiko ottaa tuon säkin sinulta?" (suom. huom. Hän ei ryntää suoraan oven läpi vaan koputtaa ensin). Menen ovelle ja avaan sen. Edessäni seisoo 3 metriä pitkä, ulkoa hohtavan valkoiseen, sisältä puhtaan kultaiseen haarniskaan puettu vahva mies. Lysähdän äkkiä polvilleni ja koetan päästä piiloon vaikken pääse. En toisaalta halua mutta toisaalta haluan. Hän astuu luokseni, polvistuu viereeni ja sanoo: "Minä voin tehdä sinun sydämestä puhdasta kultaa." Hän on jo ottanut säkin pois selästäni ja laittaa päälleni omaa haarniskaansa ja tunnen, että sydäntä puhdistetaan. Samaan aikaan fyysisellä tasolla makaan vaaka asennossa paikallani ja varpaista päähän pumpataan Pyhän Hengen virta. Pitää itkeä.
En oikein tiiä onko siitä kenellekään mitään hyötyä, et mä kerron siitä miten Jeesus on minut joskus kohdannut. Se ei toisaalta kuulu kenellekään muulle. Kohtaaminen on henkilökohtainen. Kahden keskeinen. Mutta tästä kohtaamisesta erikoisen tekee se, että minussa (tai kenessäkään toisessa) ei oo mitään niin hyvää, minkä vuoksi Jeesus kohtaa tai tulee lähelle. Se mitä ainakin minussa on, on pelkkää lokaa ja liejua, mihinkään kelpaamatonta. Mutta senpä takia Jeesuksen TÄYTYY kohdata. Jos me avaamme ovet Jeesukselle ja luovutamme Hänelle kaiken sen, mistä meidän milloinkin täytyy päästää irti, niin Hän TULEE ja antaa sataa taivaasta ja puhdistaa sydämemme, tekee siitä kultaa. Siinä suihkussa vois pysytellä vaikka loputtomiin.
Vielä pitää taistella pari viikkoo niin pääsee lomalle. Tulee kyllä tosi tarpeeseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti