The Sahara & Lepopäivä

Sunnuntai. Suomalaisen viikon viimeinen päivä. Pyhä päivä. Lepopäivä. Ja Sahara, maailman suurin autiomaa. Mitä yhteistä näillä kahdella on? No eipä juuri mitään (ehhoho). Mutta yritän joka tapauksessa yhdistää nämä kaksi ajatusta saman otsikon alle siitä syystä, että ne on nyt päällimmäisenä mielessä. Toinen vaihtoehto olis kirjottaa kaks eri postia, mutta katsotaas nyt...

Aloitetaan Saharasta. Kuten kaikki tiedämme, Sahara on Pohjois-Afrikassa sijaitseva, maailman suurin aavikko, joka on wikipedian mukaan n. 5200km pitkä ja 2700km leveä. Sen kokonaispinta-ala on 9.065.000 neliö kilometriä. Se on maailman kuumimpia ja kuivimpia paikkoja, koska se sijaitsee lähellä päiväntasaajaa. Vuoden keskilämpötila on yli 30°C ja keskimääräinen ilman kosteus 4-5%. Vuoden keskimääräinen sademäärä vaihtelee paikasta ja vuodesta riippuen 0-100mm. Mutta kuten arvata saattaa, en aio keskittyä tähän maapallon pinnalta löytyvään erämaahan, vaan paikkaan, jonne jokainen meistä todennäköisesti löytää tiensä jossain elämänsä vaiheessa ihan täällä koto-Suomessa.

Tämä "The Sahara" toimii Jumalan koulutuspaikkana meille ihmisille. Olen itse löytänyt itseni tästä Saharasta useempaan otteeseen tältä lähes 12 vuotta kestäneeltä uskon tien taipaleelta. Tällä Saharalla on muutamia ominaispiirteitä:

    1) Se on erittäin laaja -> Emme tiedä tarkalleen, missä olemme
    2) Se on kuiva ja kuuma -> Siellä ei voi levätä
    3) Me olemme siellä yksin

Ne syyt, jotka meidät vievät tähän Saharaan vaihtelevat varmasti jokaisen meidän kohdalla. Olemmehan ihmisinä toisistamme hyvinkin erilaisia. Yleispätevänä 'arvauksena' heitän, että me päädymme sinne omasta uskottomuudestamme Jumalaa kohtaan, tai vieläkin parempana yleispätevänä 'arvauksena' siitä syystä, että Jumalan näkee tarpeen hioa meistä jotain ylimääräistä pois.

"The Sahara" on tietystä syystä juuri sellainen kuin se on. Sen ominaisuudet palvelevat Jumalan tarkoitusperiä loistavasti. 1) Se on laaja siitä syystä, ettei meidän mielenkiinto pystyisi tarttumaan mihinkään muuhun ympärillä olevaan JA ettei me voitais mennä minnekkään muualle. Keskellä aavikkoa näkyy tietysti pelkkää hiekkaa ja kivikkoa silmän kantamattomiin. 2) Se on kuiva ja kuuma siitä syystä, ettei me voida jättää sitä huomiotta. Aika vaikea on edes koettaa keskittyä mihinkään muuhun, jos aurinko porottaa jatkuvalla syötöllä niskaan ja hiki valuu ja läkähdyttää. 3) Me ollaan siellä yksin siitä syystä, että meidän ja Jumalan väliseen yhteyteen / suhteeseen ei mahdu ketään muuta JA siksi, ettei me saatais apua keneltäkään ihmiseltä.

Tähän Saharaan jouduttuamme me ollaan siellä niin pitkään, kunnes Jumala on saanut meidät hiottua sille mallille, kun on tällä kertaa tarkoitus. Me voidaan pyristellä Jumalaa vastaan täällä niin pitkään kun halutaan, mutta jossain vaiheessa kuumuus ja kuivuus käyvät sietämättömiksi ja meidän on annettava periks. Äkkipäätään voisin taas 'arvata' että jokaisen meidän on jouduttava tähän Saharaan useamman kerran tällä matkalla taivaan kotiin. En tiedä kestäiskö ihmis-raukka yhtäjaksoista hiomista täydelliseksi timantiksi yhdellä istumalla. Veikkaan, että ei.

Haluun erikseen poimia vielä ton seikan, ettei me saatais apua keltään ihmiseltä. Mietitäänpä tuttua kielikuvaa (metaforaa) ihmisestä "vanhurskauden tammena" niinku Raamatussa puhutaan. Jos me saadaan tuon kaltasissa tilanteissa apua ihmisiltä, niin meidän puu kasvaa sillon jollekkin sivulle sen sijaan, et me kasvettais suoraan ylös päin kohti Jumalaa. Sitä sivuun kasvamistahan meille ei saa käydä. Saharassa meillä ei oo muuta oikeeseen lopputulokseen vievää ratkasua, kun keskittyä Jumalaan. Antautua Jumalalle.

Yksityiskohta, jonka miettimisen jätän jokaiselle meistä kotitehtäväksi, on se, että Saharassa elää 2,5 miljoonaa asukasta... =S

Saharassa käydyn koulun ja Jumalan hiomisen jälkeen koittaa vapautus sen helteestä ja kuivuudesta. "Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään. Virvoittavien vetten tykö Hän minut johdattaa." (Ps. 23:2) Jotain tarpeetonta on taas hiottu pois ja olemus tuoksuu uuden karhealta. On lepopäivä.

David Pawson puhuu lepopäivästä "Raamattu Avautuu 1 & 2" -kirjoissa jossain kohden. En muista ulkoa mikä kohta se oli ja se, mitä kaikkea Pawson lepopäivästä puhuu, vaatisi pidemmän selvityksen mitä aion nyt antaa. Jos omistat nämä kirjat, niin voit kaivella nämä asiat tarkemmin sieltä. Lyhyesti ja ytimekkäästi meillä ei enää ole vanhan liiton mukaan jotain tiettyä "sapattia" tai "lepopäivää" viikossa, vaan me ollaan vapaat pyhittämään mikä tahansa päivä viikosta Herralle. Tai vaikka kaikki päivät jos se niikseen tulee.

Mikä vois olla parempi, kun pyhittää lepopäivä Herralle "The Saharan" paahteen jälkeen. Erottaa kokonainen päivä Hänen kanssaan olemiselle, rukoukselle ja Sanan lukemiselle. Puhdistus- ja hiomisprosessin jälkeen nauttia Hänen läsnäolostaan ja tavastaan, jolla Hän ihmissielua hoivaa.