Antaessaan saa

Ennätyspitkä aika varmaan taas siitä kun oon jotain saanu kirjotettua. Eikä vieläkään oikein tahdo irrota mitään järkevää mutta nyt on kyllä jo korkee aika tarttua näppäimistöön ja edes yrittää saada jotain aikaan. Edellä mainitut hienot ajatukset on tässä arjen hyörinässä ja kokeiden lomassa kadonnu kuin tuhka tuuleen. Lähden siis liikenteeseen melko puhtaalta pöydältä.

Ja kun ei ole ollut mitään sen kummempaa pohja-ajatusta jota alkaa tutkia syvällisemmin niin olen tyytynyt palaamaan vaan rukoukseen. Monta kertaa tämän plokin olemassaolon aikana se on pompsahtanut jostain esille ja sen avulla tai kautta monet tänne taltioidut ajatukset ovat saaneet alkunsa. Se jaksaa ihmetyttää joka kerta. Viime päivät on tosiaan ollu (jälleen) kiireisiä kokeiden ja konserttien ja muiden härpäkkeiden takia ja on ollut aika väsynyt olo kaikella tapaa. Ja sitten rukoillessakin tulee sellanen olo ettei osaa sanoa mitään. On niin kaikkensa-antanut-olo. Ja sitten kun ei muuta osaa niin alkaa rukoilla toisten ihmisten puolesta. Sellasten, ketkä vaan sattuu mieleen nousemaan. Ja se jos mikä on siunattua! Sananl. 11:25 : "Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu."

Meni ehkä vähän asian vierestä mutta jotain sinne päin (tai kukapa sitä tietää jos toinen sattuu vaikka samaan aikaan virvoittumaan jossain muualla kun ite yksin omassa kammiossaan suljettujen ovien sisällä rukoilee toisen puolesta :) En usko että tässä paikassa ihan sitä tarkoitetaan mutta enivei). On mulla kuitenkin käytännön kokemustakin tämän Raamatunpaikan todenpitävyydestä. Voisinpa jakaa sen teidän kanssanne kun kerran sattui muistumaan mieleen :)

Joskus muutamia vuosia sitten oltiin vapiksen Sinfonietan ja Puhallinorkesterin kans yhteisellä syysleirillä Kiponniemessä lähellä Jyväskylää (leiri tunnetaan nykyään myös nimellä SopuSointu). Leiri kesti viikonlopun yli ja muistan jossain vaiheessa leiriä olleeni jotenkin hengellisesti aliravittu. Ts. kaipasin jotain enemmän kuin mitä yhteisten iltanuotio -hetkien pienet hengelliset osiot tarjosi. Viimeisen tällaisen tilaisuuden jälkeen huomasin että yksi leiriläinen oli vähän alla päin. En ole varma kysyinkö tältä siinä vaiheessa että onko kaikki hyvin, mutta joka tapauksessa pistin sen merkille. Jossain vaiheessa iltaa jonkun aloitteesta kasattiin vielä kaikista nuorista porukka kasaan ja mentiin johonkin mökkiin hengaamaan. Sielä aikamme hengattua ehdotin et voitain vielä yhdessä rukoilla siinä ja jos jollain ois joku todistus kerrottavana niin sen vois jakaa tjsp. Mulla oli itellä tosi kova jano ja oisin halunnu / tarvinnu jotain apuja joltakin siihen mutta kukaan läsnäolleista ei kokenut, et olis jotain mitä vois kertoo. Ja päädyttiin tilanteeseen, missä ite jouduin jotain jakamaan. En muista enää ollenkaan mitä puhuin mut muistan et jotain jaettavaa mulla siihen tilanteeseen oli. Sen jälkeen vielä rukoiltiin ja sit kai mentiin nukkumaan.

Leirin jälkeen heti alkuviikosta olin sattumalta yhteydessä tähän samaan tyyppiin, joka oli ollut alla päin. Tämä tyyppi oli ollut mukana hengaamassa em. iltana. Sain kuulla, et se mitä olin jakanu oli sattunu kolahtaa just tän tyypin kohdalle ja siitä oli ollu hyötyä sille. Ja musta tuntu mielettömän hyvältä! Siitä huolimatta vaikka minä ite oisin tarvinnu ja jouduin puristaa kuivasta rätistä vielä jotain irti, niin silti sain siitä myös ite, varsinkin jälkeen päin.

Nyt huomaan olevani samassa tilanteessa :D Tämä on sitä "Elämän Ironiaa."