Viimeisinä viikkoina sisuksissani vallinnut hiljaisuus on tullut päätökseensä. On aika ottaa jälleen näppäimistö hyötykäyttöön ja kirjata muistiin viime päivien mietteet ja tapahtumat. Ja kun teen sen, haluan olla erityisen rehellinen ja yrittää kirjata kaiken mielessäni olevan mahdollisimman tarkasti sellaisenaan, kuin ne siellä ovat. Mielessä on pyörinyt kysymys siitä, onko "pelastetulla" (tai 'uskovaisella') ja "opetuslapsella" mitään eroa. Ja jos on, niin mitä eroa. Mutta ennen tämän kysymyksen kimppuun käymistä täytyy kirjailla muutama sana viime päivistä ja siitä, mitä tapahtui ennen, kuin tämä kysymys pamahti mieleeni.
Edellisten plokimerkintöjen päivämääristä ja asiasisällöistä laskeskelin, että tätä ns. hengellistä hiljaisuutta kesti sisikunnassani n. kuukauden verran. Hiljaisuuden alkamisajankohtaa on hankala sanoa, tarkkoja päiviä on vaikea laskea ja hiljaisuuden mahdollisia aiheuttajia on vaikea totuudenmukaisesti määrittää. Enkä osaa sanoa oliko tänä aikana oikeasti jatkuvasti hiljaista, mutta pääasiassa näin kuitenkin oli.
Nyt harrastetaan aikamatkailua ja pompataan n. viikko ajassa taaksepäin. Hiljaisuutta oli sisäisessä maailmassa kestänyt jo useamman viikon ja välillä se tuntui pahalta, välillä oikeastaan ihan hyvältä. En oikein tarkkaan taaskaan osaa sanoa mitä tapahtui, mutta jossain vaiheessa n. viikko sitten what-ever-asenne alkoi vallata alaa mielessä. Sähköpostiin oli tullut mainos, että nimeltä mainitsematon Massiivinen Monen Pelaajan Verkkoroolipeli täyttää vuosia ja sähköpostin liitteenä tulleella koodilla saisi ilmaista tavaraa pelin sisälle. Siitähän se ajatus sitten lähti. Ehkäpä minä voisin ladata tuon pelin ja pelailla sitä ("kun ei tässä nyt oikein muutakaan kerran ole...").
Niinpä "lihan käsivarsi" puuttui peliin ja pistin pelin latautumaan. Pelin asennuksen ja parin päivän pelaamisen jälkeen tiesin ja tunsin, että tämä ei todellakaan ole se suunta, minne minun pitäisi olla menossa. Huomasin käyttäytyväni kohtalaisen ikävästi monia ihmisiä kohtaan (kiitos what-ever-asenne) ja sen, että peli nielee päivästä liikaa kallisarvoista aikaa, jota on muutenkin vuorokaudessa liian vähän. Keskiviikkona SydänTulessa -illassa yksittäinen lause saarnan aikana teki saman minkä joskus aikaisemminkin: laittoi positiivisella tavalla ajatuksia liikkeelle. Tuon illan jälkeen joidenkin ajatusten pyörittelyn jälkeen päädyin tuohon edellä mainitsemaani kysymykseen: onko "pelastetulla" ja "opetuslapsella" mitään eroa? En käynyt samoin tein selvittämään kysymystä, koska kello raksutti illalla jo niin paljon. Ajatus pyöri mielessäni muutaman päivän, ennen kuin varsinaisesti kävin sen kimppuun.
Näiden muutaman päivän kuluttua pysähdyin ja mietin tuota kysymystä ja laskin omia kustannuksiani: Mitä Jeesuksen seuraaminen minulle maksaa? Jos minä menen oman tahtoni mukaan ja jatkan tätä pelaamista, niin olenko minä Jeesuksen opetuslapsi? Jos jatkan ja en ole opetuslapsi, niin olenko sitten ihan vain "uskova" tai "pelastettu". (Tässä vaiheessa huomautus, että edellä esitetyt kysymykset ovat kyseenalaistamista. En koskaan aio harkitakaan sitä vaihtoehtoa, että luopuisin Jeesuksesta!)
Jeesus puhuu kustannusten laskemisesta juuri samassa yhteydessä, missä Hän kertoo, kuka on opetuslapsi. Luuk. 14:26-30 (Lue linkin kautta tai omasta Raamatustasi :) säästän tilaa enkä kirjoita sitä tähän). Opetuslapsen tulee siis kantaa oma ristinsä ja seurata Jeesusta. Vertaus tornin kustannusten laskemisesta on minusta hirmu hieno! Lakkaisinko minä vaeltamasta tällä tiellä (rakentamasta tornia) jonkin typerän pelin takia ja sen lisäksi saisin osakseni pilkan: "Tuo mies ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi."? En varmasti!
Vaikka liha haluaisi kovasti pelata ja kuluttaa aikaa 'aivot narikkaan' -moodissa, on minun kiellettävä sen tahto, alistuttava Mestarini tahtoon ja tehtävä tästä ketunpojasta selvää taittamalla siltä niskat nurin(!), jos tahdon, että hengellinen kasvu minussa voi jatkua. Se tietty lause tuossa SydänTulessa -illassa oli nimittäin tämä: "Hengellinen kasvu on sitä, että minä vähenen, ja Kristus kasvaa minussa." Ei sen pelin (ja 8 gigan asennustiedoston, jonka lataamiseen meni 3 päivää) poistaminen ollut kovin mukavaa mutta oman sydämeni rauhan, läheisten ihmisten ja Jeesuksen seuraamisen tähden se on ainut oikea ratkaisu.
Kurjaa olla niin heikko ja niin helposti lankeava ihmisolento. Ja ehkä vielä kurjempaa tunnustaa olevansa sellainen. Mutta sitäkin mahtavampaa lukea Sanasta lupaus: Snl. 28:13 "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon." Toinen hieno asia huomata on se, että "jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena." (2. Tim. 2:13).
Opetuslapsikysymyksen käsittely täytynee jättää seuraavaan osaan, koska tästä tulikin nyt jo näin pitkä :)
Hiljaisuus on ohi!
Minä elän! ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti