Kateellinen Jumala

5. Moos. 29:17-19
Älköön siis joukossanne olko miestä tai naista, sukua tai heimoa, jonka sydän on tänä päivänä kääntynyt pois Herrasta, meidän Jumalastamme, niin että hän ryhtyy palvelemaan noiden kansojen jumalia. Varokaa, ettei teidän keskuudessanne ole juurta, josta kasvaa koiruohoa ja marunaa, ja ettei kukaan tämän valan sanat kuullessaan siunaisi itseään sydämessään ja ajattelisi: 'Minun käy hyvin, vaikka vaellankin paatunein sydämin (sydämen uppiniskaisuudessa).' Näin hän tuhoaa sekä vettä saaneen että kuivan maan. Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan Herran viha ja kiivaus (kateus) syttyvät silloin sitä miestä vastaan. Kaikki kiroukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjaan, lankeavat hänen päälleen, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

(Yllä oleva lainaus on Raamattu kansalle -käännöksestä. Sama teksti löytyy vanhasta käännöksestä jakeista 18-20. )

Olen lukenut viime ajat vanhaa testamenttia englanninkielisestä ESV käännöksestä. Yllä olevassa lainauksessa on pari "suoraa" suomennosta suluissa tuosta käännöksestä. En ole tarkistanut sanoja alkukielestä, joten en voi olla ihan varma tarkoista suomennoksista, mutta vällä häliä. Pointit joita aion esittää, eivät pohjaudu pelkästään näihin jakeisiin. Pohdiskelin joku yö tuota yllä olevaa paikkaa. Omat muistiinpanot tähän paikkaan liittyen on vähän sekalaisessa järjestyksessä, mutta koetan parsia niistä jotain järkevää...

Kateus on jännä sana, kun puhutaan Jumalasta. Rupesin tuon paikan luettuani miettimään, miten Jumala voi olla mistään kateellinen? Ja toinen ehkä helpompi kysymys, miksi Jumala on kateellinen tämän tekstin miehelle. Mennään siihen kohta. Ensin kateudesta yleensä.

Tarkistin sanakirja.orgista kateuden määritelmän ja muistan ainakin kaksi eri määritelmää. Kateudella voidaan tarkoittaa joko sitä tunnetta, kun jollakin toisella on sinuun nähden jokin etulyöntiasema (esim. "Epistä, Patella on paremmat luistimet kun mulla!") tai sitä, kun jokin oikeasti sinulle kuuluva joutuu jonkun toisen käsiin (esim. "Hei! Älä ota, ne on mun luistimet!"). Englannin kielessä tuota vivahde eroa kuvaa minun mielestä sanat "envy" (paremmat luistimet) ja "jealousy" (mun luistimet). Ei ne ihan suoraan mene noin, niitä voidaan oikeasti käyttää sekaisin, mutta kuitenkin.

Mietiskeltyäni tulin siihen tulokseen, että Jumalasta puhuttaessa ei voida käyttää tuota ensimmäistä kateuden lajia. Kukaan ei voi saavuttaa Jumalaan nähden minkään laista etulyöntiasemaa (josta Jumala voisi tulla kateelliseksi), koska Jumala on suvereenisti etulyöntiasemassa. Jumala on luonut kaiken ja omistaa kaiken. Mutta (!) ihmisen vapaa tahto on (liekkö ainut?) asia, joka voi aiheuttaa kateutta Jumalassa, koska Jumala ei sekaannu siihen.

Vapaan tahdon ansiosta me voidaan tehdä ihan mitä vaan. Jos on siis jokin meitä miellyttävä asia, vaikka harrastus, jota minun on mahdollista harjoittaa, niin minä varmaan teen niin koska minä voin ja koska minä tykkään siitä, eikö? Mutta jos Jumala on kateellinen ihmisen vapaasta tahdosta tai mieltymyksistä, eikö se silloin tarkoita sitä, että ihmisen vapaa tahto tai mieltymykset "kuuluu" Jumalalle?

Tuossa yllä olevassa Raamatun paikassa on käsillä mielenkiintoinen tilanne. Ennen tuota jaetta Israelin kansalle on luettu joukko siunauksia Jumalan sanan noudattamisesta ja kirouksia sen rikkomisesta (luku 28). Sitten tulee esimerkki tästä miehestä, joka ilmeisesti ajatteli pitää kiinni jostain omasta mieltymyksestään enemmän kuin Jumalasta ja luuli silti saavansa Jumalan siunaukset osakseen. "Minun käy hyvin, vaikka teenkin niin kuin minua huvittaa, sanoi Jumala mitä tahansa." Ja Jumalan "kateus" syttyy tuota miestä vastaan.

Raamatussa puhutaan muuallakin kateellisesta Jumalasta.

Jaak. 4:5
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?

Jes. 42:8
Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.

Kun minun suurin mieltymykseni on jossain muualla kuin Jumalassa, jokin muu kuin Jumala saa minun ylistyksen. "Ai kun se ja se asia on niin mahtava(a)!" Mutta jos suurin mieltymykseni on Jumalassa, Hän saa minun ylistykseni. Mutta sitten on vielä yksi Raamatun paikka, joka tuli mieleen näitä mietiskellessä.

Ps. 34:9-11
Maistakaa ja nähkää, että Herra on hyvä. Autuas (eli yli-onnellinen) se mies, joka häneen turvaa! Pelätkää Herraa, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääviltä ei puutu mitään. ... Herraa etsiviltä ei puutu mitään hyvää!

Teksti on päässyt jo pitkäksi. Loppuun yhteenveto: Uskon, että meidän suurin mukavuuden halumme ja mieltymyksemme kuuluu Jumalalle, ja kun ne ovat Jumalassa, se on parasta iloa mitä voi olla (Ps. 34). Samalla se antaa suurimman kunnian ja ylistyksen Jumalalle. Siitä Jumala on kateellinen. Samoja asioita on joskus pohtinut John Piper ja hänen suustaan (tai kynästään) onkin lähtenyt tunnuslause koko DesiringGod järjestölle:

"God is most glorified in us when we are most satisfied in him."
"Jumala saa suurimman kunnian meissä / meidän kauttamme, kun me saamme suurimman tyydytyksemme hänessä."

Toivottavasti saat ajatuksen juoksustani kiinni.
Haastan etenkin itseni ja sen jälkeen kaikki etsimään isompaa iloa Jumalassa!

Loppu.