Muistelmia

Rupesin tänään muistelemaan yhteistä matkaa Jeesuksen kanssa.

Muistan sen päivän, kun ensimmäisen kerran kuulin Herran kutsun. Muistan kuinka Gideonien setä kertoi evankeliumia meidän ala-asteen 3-4 luokille ja kuinka kuulin sieltä jostain sanojen seasta kutsun tulla. Kutsun saada kaikki synnit anteeksi, alkaa seurata Jeesusta ja tulla Herran omaksi. Ei ehkä näillä sanoilla, mutta tällä sisällöllä. Minä halusin tulla. Sanoin: Kyllä, minä uskon.

Muistan ensimmäiset hengelliset leirit joilla koskaan olin. Muistan iltahartaushetket ja sen, että niiden jälkeen sai vapaaehtoisesti tulla johonkin paikaan, jossa minun puolesta voidaan rukoilla. Melkein kaikki muut lähti nukkumaan. Minä huomasin tilaisuuden ja menin sinne paikkaan. Muistan, kuinka olin joka iltahartauden jälkeen vapaaehtoisten pienessä joukossa odottamassa että minua siunataan. Halusin tulla.

Muistan jonkin leirin jälkeen tulleeni kotiin ja siinä sängyllä maatessani tajusin että Jumala rakastaa minua. Muistan kuinka itkin kun tajusin että se joka minua kutsui, rakasti minua. Muistan monta muuta iltaa kun makasin kädet pystyssä ja siinä hiljaa kiitin ja ylistin Herraa kaikesta hyvästä.

Muistan kuinka väänsin Herran kanssa kättä: Minun tahto vai Herran tahto? Väänsin aikani ja sitten luovutin. Sanoin: Herran tahto. Meni 10 sekuntia ja kaikki kurjuus katosi ja Pyhä Henki tuli. Kädet nousi pystyyn. Ja seuraavana päivänä ajatuksissa oli yksin Jeesus. Muistan yksinäisen hiihtoreissun ja eksymisen ja epätoivon ja rukouksen. Herra kuuli ja lähetti toisen tyypin näyttämään tietä. Ja se oli minulle kuin enkeli.

Muistan unia, joiden kautta Herra opetti. Tai nuhteli. Tai varoitti. Muistan sen kun Herra näytti miten pahalta synti Hänestä tuntuu. Muistan monta autiomaata ja yksinäistä paikkaa. Muistan kuinka en kuullut siellä Herran ääntä, enkä saanut auttavaa kättä. En ihmisen enkä Herran. Muistan miten sydäntä vihlovaa se oli, ja jälkeen päin, kuinka tarpeellista ja täydellistä.

Muistan monta rukousta, jotka tuntuivat kaikuvan kuuroille korville. Ja rukouksia, joihin heti vastattiin. Muistan sen riemun kun saa kokea: Herra on aivan tässä vieressä. Herran sydän lyö samaa tahtia, samoille asioille. Muistan murehtineeni asioista, joista Herra murehtii. Muistan iloinneeni asioista, joista Herra iloitsee.

Muistan aikoja kun en saanut Raamatun sanasta mitään tolkkua. Ja aikoja, jolloin tismalleen samat Raamatun sanat on yltä päältä alleviivattuja. Muistan synkkiä hetkiä, lähes toivottomia, masentavia. Ja hetkiä kun taivas laskeutuu sydämeen ja saa pienen hetken ikään kuin elää sitä todeksi. Muistan, kuinka Herra on varjellut, suojellut ja huolehtinut. Mitään tarpeellista ei ole puuttunut.

Tänään oli vaikea saada ajatuksia kiinni. En tiennyt minne ne oikein veisin. Sitten tuli mieleen palata matkan alkulähteille ja muistelin. Ja kun on muistellut kaikki mitkä vaan suinkin voi muistaa, voi muistuttaa itseään: Ei väliä tuntuuko tänään hyvältä vai pahalta. Vaikka tuntuis miltä niin se on minulle just nyt parasta. Minua ohjaa ja minussa työtä tekee Hän, joka on minut kutsunut. Ja sen tajuaminen (taas) oli mulle just nyt parasta.

Psalmi 103:1-5

Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään.Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.